testisivu

Onko mahdollista samalla hermostolla alistua sisarpuolten nälvimiseen ja ottaa vastaan prinssin vilpitöntä ihailua?

Tuhkimo-pohdintaa: Piika, prinsessa ja ihmisaivot – ristiriitainen yhtälö

Tuhkimo. Tarina, joka on juurtunut syvälle kulttuurimuistiimme. Mutta kun sitä tarkastelee ihmismielen ja aivojen toiminnan linssin läpi, alkaa paljastua mielenkiintoinen ristiriita. Täältä neljännesvuosisadan ihmiskohtaloita ja aivojen saloja tutkineena voin sanoa, että se satujen yksinkertainen kaava ei aivan vastaa ihmisen neurobiologista todellisuutta.

Kuvitelkaapa Tuhkimon arki: aamu alkaa jo ennen auringonnousua, työt ovat loputtomia ja kiitoksena saa vain ilkeilyä. Jatkuva altistuminen stressille ja epäkunnioitukselle aktivoi aivoissa stressijärjestelmän. Kortisolitasot kohoavat, autonominen hermosto on ylivirittyneessä tilassa. Tällainen pitkäaikainen tila ei ainoastaan kuluta fyysisiä voimavaroja, vaan se myös muuttaa aivojen rakennetta ja toimintaa. Esimerkiksi hippokampuksen, muistin ja oppimisen kannalta keskeisen alueen, on havaittu kutistuvan kroonisen stressin seurauksena. Miten tällaisessa neurobiologisessa tilassa ihminen voisi illalla vain "nollata" itsensä ja heittäytyä täysin avoimena uuteen, positiiviseen sosiaaliseen tilanteeseen, jossa hän on yhtäkkiä ihailun kohteena?

Sitten se illan taika. Kaunis mekko, kimaltavat kengät – ulkoinen olemus muuttuu hetkessä. Mutta ihmisen sisäinen maailma ei ole yhtä nopea päivittymään. Vuosikausia jatkunut vähättely ja mitätöinti ovat todennäköisesti jättäneet syvät jäljet Tuhkimon itsetuntoon ja minäkuvaan. Aivot rakentavat narratiiveja eletystä elämästä, ja jos tuo narratiivi on täynnä negatiivisia kokemuksia, se ei yhtäkkiä muutu positiiviseksi vain ulkoisten olosuhteiden myötä. Itsetunto ei ole vaate, jonka voi vain vaihtaa. Se on syvällisempi tunne itsestä, joka rakentuu ajan myötä kokemusten kautta. Miten Tuhkimo voisi aidosti uskoa prinssin ihailua, kun hänen sisäinen kokemuksensa itsestään on todennäköisesti aivan toisenlainen?

Eikä pidä unohtaa prinssiä. Hän on kasvanut todennäköisesti ympäristössä, jossa kauneus ja hienostuneisuus ovat arkipäivää. Mikä saisi juuri tämän salaperäisen, tuntemattoman naisen, jonka taustasta hän ei tiedä mitään, herättämään niin voimakkaan ja pysyvän kiinnostuksen? Pelkkä ulkoinen viehätys voi toki kiinnittää huomion hetkeksi, mutta pitkäaikainen ihailu ja suhde rakentuvat yleensä jaetuille arvoille, kiinnostuksen kohteille ja sosiaaliselle ymmärrykselle. Tuhkimon elämä on ollut niin radikaalisti erilaista prinssin maailmasta, että heidän välilleen aidon yhteyden muodostuminen pelkän yhden illan kohtaamisen perusteella vaikuttaa epätodennäköiseltä. Prinssi saattaa olla viehättynyt Tuhkimon mysteeristä ja kauneudesta, mutta todellinen, kestävä ihailu vaatisi todennäköisesti syvällisempää tutustumista ja yhteistä pohjaa.

Ja se, miten Tuhkimo ottaisi vastaan sen prinssin vilpittömän ihailun? Trauma ja pitkäaikainen stressi voivat johtaa epäluottamukseen ja jopa kyvyttömyyteen ottaa vastaan positiivista huomiota. Ihminen, joka on tottunut siihen, että häntä vähätellään ja kohdellaan kaltoin, saattaa alitajuisesti odottaa samanlaista kohtelua myös uudelta ihmiseltä. Prinssin ystävällisyys ja ihailu voisivatkin herättää Tuhkimossa hämmennystä ja jopa epäilyksiä. "Mitä hän oikeasti haluaa? Mikä tässä on takana?" Tällaiset ajatukset ovat tyypillisiä trauman kokeneille ihmisille, joiden on vaikea luottaa hyviin asioihin.

Loppujen lopuksi Tuhkimo onkin kiehtova ajatuskoe ihmismielen joustavuudesta ja samalla sen rajallisuudesta. Se satujen ihannoima nopea muutos sorretusta sankarittareksi on kaunis ajatus, mutta se ei ota huomioon aivojen monimutkaista toimintaa ja trauman pitkäaikaisia vaikutuksia. Todellisuudessa ihminen, joka on elänyt Tuhkimon kaltaisen elämän, tarvitsisi todennäköisesti paljon aikaa ja tukea voidakseen toipua ja luottaa uusiin ihmissuhteisiin. Prinssi ei ole taikaliuos, joka pyyhkii menneisyyden kokemukset pois. Onneksi meillä on yhä enemmän ymmärrystä siitä, miten ihmismieli toimii ja miten me voimme auttaa toisiamme löytämään sen oman "onnellisen loppumme" ilman satujen taikavoimiakin.