Muista pyhittää lepopäivä

Miksi yksi päivä viikossa on hermostolle, naiseudelle ja elämän rakenteelle perustavanlaatuinen

Muistatko ajan, jolloin kaupat olivat sunnuntaisin kiinni, pyhäpäivisin hiljennyttiin koteihin ja elämä vaati erilaista ennakointia kuin nykyisin? Itse kaipasin muutamia kuukausia sitten elämääni selkeämpää struktuuria ja hallinnan tunnetta, koska arki alkoi tuntua leijuvalta. Periaatteessa sain tehdä mitä halusin ja koska halusin, koska kaupat olivat aina auki ja mikään ei oikeastaan pakottanut pysähtymään. Siksi otin käyttöön vanhemman, suunnitelmallisemman arjen ja tein sunnuntaista päivän, joka on tarkoitettu pelkästään olemiselle. Valmistan ruoan edellisenä päivänä, en siivoa, en pyykkää enkä käy kaupassa. Sen myötä myös somessa roikkuminen on jäänyt kokonaan pois ihan itsestään.

Blogitekstin lopussa kerron, kuinka radikaalisti elämäni muuttui tämän pienen muutoksen myötä. Joten kannattaa lukea loppuun. Luulen, että sen jälkeen et sinäkään voi olla kokeilematta.

Tämä blogiteksti ei ole hengellinen, vaikka viittaan siinä useampaan kertaan kolmanteen käskyyn. Viittaan siihen siksi, koska asiaan enempi perehdyttyäni ymmärsin miten ajankohtainen se on tänä päivänä ja miten karuista syistä. Vaikka tässä käskyssä puhutaan pyhittämisestä, sillä ei tarkoiteta jumalan palvontaa vaan hermoston ja elämän rytmin suojaamista. Kunnioitetaan pyhänä ihmisen kokemusta omasta arvosta.

*Etymologia: Suomen kielen sana ”pyhä” on kielentutkija Jorma Koivulehdon mukaan vanha kantagermaaninen lainasana, jonka merkitys oli ”erotettu”, ”merkitty”, ”rajattu”(Wikipedia)

Käskyn taustalla on kertomus Egyptin orjuudesta ja vapautumisesta. Siitä, millaista on elää tilanteessa, jossa ihminen on jatkuvasti käytettävissä, jatkuvasti velvollinen, jatkuvasti jonkun toisen tarpeiden ja vaatimusten alaisena ( tuleeko mitään nykypäivään liittyvää mieleen..?) .

Lepopäivä ei syntynyt hyvinvointivinkkinä, vaan vastavoimana orjuudelle. Rakenteena, joka muistuttaa: ihminen ei ole omaisuutta, ei kone, ei loputtomasti käytettävä resurssi.

Tämä näkökulma tekeekin lepopäivästä yllättävän ajankohtaisen. Moni nainen elää tänä päivänä arkea, jossa hän ei ole muodollisesti orja, mutta hermostollisesti elää hyvin samankaltaisessa tilassa: jatkuva käytettävissä oleminen, jatkuva vastuun kantaminen, jatkuva toisten tarpeiden huomioiminen.

Lepopäivä on alun perin rakennettu katkaisemaan tämä rakenne.

Lepopäivä nimenomaan rakenteena, ei palautumishetkenä.

Nykykielessä lepo ymmärretään usein reaktiivisesti eli levätään, kun ollaan jo väsyneitä. Levätään sitten, kun keho ei enää jaksa. Tämä tekee levosta selviytymiskeinon, ei elämän perusrakennetta.

Kolmannen käskyn ajattelu on täysin toisenlainen. Lepopäivä ei ole vastaus uupumukseen, vaan suoja sitä vastaan. Se on ennakoiva rakenne, joka kertoo hermostolle: elämä ei ole yhtäjaksoista velvollisuutta.

Tämä on erityisen merkityksellistä naiselle, jonka kuormitus ei usein synny vain tekemisestä, vaan jatkuvasta arjen kannattelusta. Moni nainen ei vain tee, vaan pitää kokonaisuuden kasassa. Hän huomioi, ennakoi, säätelee tunnelmaa, kantaa rytmiä ja vastuuta, usein huomaamattaankin.

Kun tämä jatkuu ilman rakenteellista pysähdystä, hermosto alkaa elää tilassa, jossa mikään ei oikeasti lopu. Vastuu ei koskaan laske kokonaan.

Lepopäivä on tarkoitettu katkaisemaan tämä kokemus.

Orjuudesta vapauteen – myös hermostollisesti

Minulle Egyptin orjuuden kertomus ei ole vain historiallinen tai hengellinen tarina. Vaan minulle se on kuvaus tilasta, jossa ihminen ei omista omaa aikaansa, rytmiään eikä kehoaan.

Lepopäivä syntyy vastauksena tähän: Arjen rakenteena, joka palauttaa ihmiselle hänen oman elämänsä.

Tämä on syvästi hermostollinen periaate. Kun ihmisellä ei ole rakenteellista lupaa olla pois vastuusta, hermosto ei koskaan täysin lepää. Keho oppii, että koko ajan täytyy olla valmiina.

Tuntuu varmaan ihan tutulle. Vaikka ulkoisesti elämä näyttäisi vapaaehtoiselta, sisäinen kokemus voi olla jatkuvaa velvollisuutta. Jatkuvaa “minun täytyy”. Jatkuvaa varuillaan oloa.

Lepopäivä ei ole silloin pieni mukavuus. Se on vapauttava rakenne.

Hermoston näkökulma: miksi yksi kokonainen päivä on ratkaiseva

Hermosto ei palaudu samalla tavalla, jos lepo on pirstaloitunutta. Yksittäiset vapaat tunnit eivät välttämättä riitä katkaisemaan vastuun ja valmiustilan sykliä.

Hermosto tarvitsee kokemuksen kokonaisesta jaksosta, jossa:

– mitään ei tarvitse ylläpitää
– mitään ei tarvitse ennakoida
– mitään ei tarvitse pitää kasassa
– kenenkään muun tarpeet eivät ole ensisijaisia

Tämä on erityisen tärkeää naiselle, jonka rooli arjessa usein tarkoittaa juuri näiden asioiden kantamista.

Kun nainen ei saa säännöllisesti tilaa, jossa hän ei ole se, joka huomioi ja kantaa, hermosto kiristyy vähitellen.

Tämä näkyy monella tavalla: ärtymyksenä, väsymyksenä, ilon katoamisena, kokemuksena siitä, että arki vie enemmän kuin antaa.

Lepopäivä on tarkoitettu palauttamaan kokemus siitä, että nainen ei ole vain arjen moottori, vaan ihminen.

Lepopäivä ja naiseuden rytmi

Naisen keho ja hermosto ovat erityisen herkkiä rytmille. Kun elämä koostuu pelkästään velvollisuuksista ja jatkuvasta kannattelusta, keho alkaa elää vastentahtoisessa tilassa, koska hänen biologinen ja hermostollinen rakenteensa on luotu elämään myös vastaanottavassa ja palauttavassa tilassa.

Lepopäivä tukee tätä. Se antaa sellaisen tilan, jossa nainen ei ole ensisijaisesti se, joka huolehtii, vaan se, joka saa olla. Tämä ei ole laiskuutta, vaan hermoston perustoimintaa tukeva rakenne.

Kun tätä ei ole, naiseus alkaa helposti kutistua selviytymiseksi.

Miksi tämä on yksi kymmenestä käskystä

On aika iso juttu, että lepopäivä on nostettu perinteisesti samalle tasolle kuin muut elämän syvimmät perusperiaatteet. Eli kyse ei ole pienestä pilipalihyvinvointivinkistä, vaan ihmisen perusrakenteesta.

Historiallisesti katsottuna lepopäivä oli koko yhteisön yhteinen rakenne. Kukaan ei ollut käytettävissä. Kukaan ei ollut velvollinen. Tämä teki lepäämisestä normaalin, ei poikkeuksen.

Kun tämä rakenne katoaa, vastuu lepäämisestä siirtyy yksilölle. Erityisesti naiselle tämä tarkoittaa usein sitä, että lepo jää viimeiseksi, jos se jää ollenkaan.

Mitä muuttuu, kun lepopäivä on aidosti käytössä

Kun yksi päivä viikossa oli oikeasti erotettu velvollisuuksista, huomasin muutoksia, jotka eivät liittyneet vain fyysiseen jaksamiseen:

– hermoston perusvire laskei
– ärtymys ja levottomuus väheni
– arki tuntuu kevyemmältä ja itseasiassa selkeämmältä, vaikka pelkäsin että arki kasaantuu, koska sunnuntaina tehdyt asiat siirtyi muille viikonpäiville
– olin iloisempi. Ilo oli vapautuneempaa.
– kokemus omasta elämän hallinnasta vahvistui

Oleellistahan on, että lepopäivä ei täyty hoitamattomista asioista. Jos päivästä tulee “rästipäivä”, hermosto ei saa viestiä vapaudesta.

Lepopäivän ydin on vastuun hetkellinen poistuminen.

Vuorotyö ja epäsäännöllinen elämä

Vuorotyötä tekeville lepopäivä ei välttämättä tarkoita tiettyä viikonpäivää. Olennaista on, että viikossa on yksi selkeä, toistuva jakso, joka on varattu lepäämiselle.

Hermosto hyötyy erityisesti ennakoitavuudesta. Kun keho tietää, että lepovaihe on tulossa, se ei joudu pitämään jatkuvaa valmiustilaa.

Lepopäivä vapauttavana rakenteena

Kolmas käsky on muistutus siitä, että ihminen ei ole tarkoitettu elämään jatkuvassa velvollisuudessa. Sen taustalla on ajatus vapaudesta orjuudesta myös hermostollisesti.

Erityisesti naisen elämässä lepopäivä toimii vastapainona näkymättömälle työlle eli kannattelulle, rytmin ylläpidolle ja muiden huomioimiselle.

Kun tämä rakenne on olemassa, arki alkaa usein tuntua kevyemmältä ilman, että tekeminen itsessään muuttuu. Uskomatonta mutta totta.

Lepopäivä ei muuta vain yhtä päivää.
Se muuttaa koko viikon kokemusta.

Ja juuri siksi se on yksi kymmenestä.

Suosittelen lämpimästi säännöllistä lepopäivää kaikille.