Olet varmasti itsekin huomannut, että elämä alkaa tuntua aika kiireiseltä. On metatöitä, joita ei ennen ollut olemassakaan sekä paljon arkeen liittyviä hoidettavia asioita jotka vie energiaa ja aikaa.
Haluan kuitenkin kirjoittaa asiasta, joka kuormittaa sua enemmän kuin arvaatkaan, etkä ehkä ole tullut ajatelleeksi sitä. Kiire ei nimittäin ole ainoa asia, joka kuormittaa sinun hermostoa nyt.
Huomaamattomampi muutos on se, että arjesta ovat kadonneet selkeät siirtymät. Alut ja loput. Moni asia ei enää kunnolla ala, saati lopu. Ne vain jatkuvat..
Haluan selittää tarkemmin mitä tarkoitan tällä.
Nykyään työ jää mieleen pyörimään. Aina joku viesti odottaa vastausta. Tai vähintään lukemista. Kodin asiat on jatkuvasti vähän auki ja ajatus siitä, että joku asia on oikeasti valmis on tavallaan vähän vieras ajatus.
Mikään ei siis oikeastaan valmistu, vaikka kaikkeen on kokoajan mahdollisuus ja teet koko ajan. Ja tarkoitan nyt hermostollisesti valmista.
Päivä, joka sulkeutui
Muutamia vuosia sitten meidän arjessa oli vielä rakenteita, jotka toi meidän elämään luonnollisia päätepisteitä.
Kaupat menivät kiinni aikaisemmin. Työ jäi työpaikalle. Sunnuntai oli oikeasti erilainen päivä. Viikko päättyi siihen, se päättyi kaikilla. Tottakai myös silloin tehtiin vuorotyötä. Mutta kirjoitan nyt yhteiskunnan rakenteesta, joka toi arkeen rytmiä. Ja mikä meiltä nyt puuttuu. Silloin ei erikseen tarvinnut päättää lopettavansa. Ympäristö teki sen sun puolesta.
Nyt viihdettä on saatavilla yötä päivää, voit shoppailla netissä mihin vuorokauden aikaan tahansa ja monesti ollaan sosiaalisestikin saatavilla vielä viime minuuteille ennen kuin mennään nukkumaan, ehkä siirretään nukkumaan menoakin sen mukaan tuleeko hyvä televisio-ohjelma tai onko meneillään nyt antoisa wa-viestin vaihto. Meidän elämän rytmi jää kaiken tämän jalkoihin. Voit käytännössä tehdä yötä päivää samoja asioita.
Hermosto kiitti siitä rakenteesta, kun asioita oli rajallisesti tarjolla. Kun päivä tai viikko sulkeutui, keho sai viestin ettei nyt tarvitse ylläpitää mitään. Ja se lepäsi.
Nyt kun mietit hetkeä, jolloin istut illalla sohvalle, mutta pää jatkaa silti listaamista. Se ei johdu huonosta ajanhallinnasta vaan siitä, että hermosto ei ole saanut viestiä, että tekeminen on päättynyt.
Jatkuva arki pitää sinut valmiudessa
Nykyinen arkihan näyttää ulospäin joustavalta. Ja vapaalta. Asioita voi hoitaa milloin haluaa. Viesteihin voi vastata kun ehdit. Voit järjestää päiväsi vapaammin kuin koskaan. Tämä on osa totuutta. Mutta hermosto ei koe tätä vapautena.
Hermosto ei osaa arvioida onko joku asia vapaaehtoista. Se reagoi vain siihen onko vastuu edelleen olemassa.
Jos sun arki ei oikeasti sulkeudu koskaan, sulla on mahdollisuus lukea työsähköpostit saunan jälkeen illalla, mikä tahansa asia voi aktivoitua milloin tahansa eikä mikään selvästi pääty, keho pysyy valmiudessa.
Ja jos olet nainen, joka johtaa perheen rytmiä, muistaa asiat, kannattelee tunnelmaa ja huolehtii käytännön asiat, tämä valmiustila jää helposti päälle.
Vaikka istut paikallasi, hermostosi jatkaa ylläpitoa.
Miltä jatkuva keskeneräisyys tuntuu
Tämä ei aina näytä dramaattiselta stressiltä.
Se voi tuntua siltä, että lepo ei oikeastaan palauta. Että olet ärtyisä ilman selvää syytä. Että keskittyminen katkeilee. Että arki tuntuu raskaammalta kuin pitäisi.
“Päässä pyörii koko ajan.”
“En osaa enää pysähtyä.”
Hermosto on looginen eli jos se ei saa signaalia siitä, että jokin on päättynyt, se ei uskalla laskea valmiutta.
Ja silloin se ei päästä kehoa sellaiseen tilaan, jossa mitään ei tarvitse pitää kasassa. Eli sinä et rentoudu.
Naisen näkymätön työ ei koskaan lopu itsestään
Sun arjessa ei ole kyse pelkästään tehtävistä. Sulla on kannateltavana kokonaisuus: ennakoit, muistat, huomioit, säätelet tunnelmaa, pidät yllä rytmiä.
Ja tämä työ on hermostolle raskasta, vaikka se on ulospäin näkymätöntä.
Kun mikään ei oikeasti pääty, tämä vastuu ei koskaan hellitä. Voit olla fyysisesti paikallasi, mutta hermostosi jatkaa työskentelyä.
Kun tätä jatkuu pitkään, se alkaa syödä sinua: yhteyttä omaan rytmiisi, keveyteen ja siihen osaan sinua, joka ei ole jatkuvasti vastuussa.
Usein nainen tässä kohtaa tunnistaa olevansa vähän hukassa. Ehkä jopa väsynyt.
Miksi yksittäinen oma hetki ei riitä
Saatat yrittää ratkaista tätä varaamalla itsellesi omaa aikaa. Vapaa ilta. Hengähdys viikonloppuna. Ihana oma selfcare hetki.
Ne voi tuntua hetken hyvältä. Mutta sun hermosto ei edelleenkään ole vapautunut vastuusta ja kaikki se lepo jää pinnalliseksi, jos mikään ei ole oikeasti ohi ja taustalla on käynnissä jotain koko ajan.
Palautuminen ei synny siitä, että istut alas. Se syntyy siitä, että kehosi tietää: nyt mikään ei ole auki.
Sinun ei tarvitse muistaa mitään. Ylläpitää mitään. Eikä valvoa mitään.
Kun arkeen palautuu loput
Kun rakennat itse arkeesi selkeitä päätepisteitä, alat huomata muutoksia.
Hermoston perusvire laskee. Ajattelu rauhoittuu. Päivä alkaa tuntua rajatulta ja ymmärrettävältä.
Ja tämä on ilouutinen naiseuden kannalta:
Rytmi palautuu.
On hetkiä, jolloin teet ja sitten on hetkiä, jolloin saat olla. Ja vastaanottaa. Hengittää.
Ilo ei synny helpotuksesta, vaan siitä tilasta, jossa mikään ei vaadi sinulta mitään.
On paradoksaalista, että kun alat vetää arkeesi selkeitä rajoja, arjen rakenne muuttuu kannatelluksi ja vapaammaksi. Rajat eivät tarkoita rajoittamista.
Elämä tarvitsee loppuja ja sinä tarvitset rytmin
Sinua ei ole rakennettu elämään jatkuvassa valmiustilassa. Sun hermosto tarvitsee alkuja ja loppuja, jotta se voi rauhoittua.
Kun jokin päättyy, sun keho lepää.
Kun vastuu laskee, mieli hiljentyy.
Kun elämässä on rytmi, sinä löydät paikkasi siinä.
Nykyelämän kuormitus ei synny vain siitä, että teet liikaa. Vaan se syntyy myös siitä, että mikään ei tunnu koskaan olevan ohi.
Kun alut ja loput palaavat arkeen, elämä ei ainoastaan rauhoitu.
Se alkaa tuntua jälleen omalta ja hallitulta.
Miten palautat arkeen alut ja loput käytännössä
Hermosto ei rauhoitu tahdonvoimalla. Se rauhoittuu, kun arki alkaa viestiä selkeästi: tämä alkaa ja tämä päättyy.
Hyvä uutinen on, että tämän voi rakentaa takaisin. Eikä sitä varten tarvitse pyöräyttää koko elämää ympäri vaan ainoastaan kiinnittää huomiota muutamaan selkeään päätepisteeseen.
1. Päivän sulkeminen
Valitse yksi hetki, jolloin päivä oikeasti päättyy. Ei vain ajallisesti, vaan hermostollisesti.
Se voi olla yksinkertainen rituaali, itse laitan puhelimen lentokonetilaan, suljen verhot ja himmennän valaistusta.
Tärkeintä ei ole mitä teet, vaan että toistat sen joka päivä. Hermosto alkaa oppia, että tässä kohtaa valmiustila laskee.
2. Rajaa aikaa
Kaikki ei voi olla auki koko ajan, vaikka nykyarki antaisi siihen mahdollisuuden.
Valitse päivään sekä viikkoon yleisesti jaksoja, jolloin et ylläpidä mitään:
ei viestejä
ei suunnittelua
ei muistamista
ei “kunhan vielä hoidan tämän”
Aluksi tämä voi tuntua oudolta tai jopa levottomalta. Se kertoo vain siitä, että hermostosi ei ole tottunut loppumiseen.
Juuri siksi tämä toimii.
Itse olen rajannut nettiostosten tekemisen tiistaille. Silloin maksan laskut ja jos asiaa nettikaupoille, voin hoitaa ne samalla. Samalla luen sähköpostit ja jos jaksan, käyn Wilmassa. Muu aika viikosta on näiltä asioilta täysin vapaa. On ollut toimiva ja rauhoittava toimintamalli.
3. Viikoittainen päätepiste
Yksi päivä, tai edes selkeä jakso, jolloin et rakenna, kehitä tai ylläpidä.
Et ole silloin projektipäällikkö, muistuttaja tai tunnelman säätelijä.
Tämä ei ole palkinto tehokkuudesta. Vaan se on rakenne, joka tekee muista päivistä mahdollisia.
Hermosto tarvitsee kokemuksen: mikään ei ole auki.
Kannattaa lukea mun blogi Muista pyhittää lepopäivä
Kun alat luoda arkeesi loppuja, hermosto saa vihdoin sen signaalin, jota se on odottanut
ja se rentoutuu.
Ja yhtäkkiä sä huomaatkin että ajattelu selkeytyy, ärtymys vähenee ja lepo alkaa oikeasti palauttaa.
Päivät ei tunnu loputtomalta jatkumolta.
Ja mikä parasta: alat jälleen tunnistaa sun oman rytmin.
Et ole jatkuvasti kesken. Päivät alkaa ja päättyy. Niinkuin niiden kuuluu.
Ja siinä tilassa elämä tuntuu kannatellulta, ei vain suoritukselta.
Created with systeme.io